Kuiva, halkeileva ja karhea iho

Liika käsien pesu voi kuivattaa käsien ihoa, mutta voide auttaa

Iho huolehtii kehomme suojaamisesta ulkomaailman aiheuttamalta rasitukselta. Joskus elämä kuitenkin vaatii veronsa ja ihosta voi tulla kuiva, rohtunut ja karhea. Tämä voi tuntua epämiellyttävältä sekä altistaa meidät tulehduksille, sillä taudinaiheuttajat pääsevät tunkeutumaan kehoon ihon pintakerroksen pienistä haavaumista. Siksi olemme kehittäneet tuotteita, joista on tutkitusti apua kovalle rasitukselle joutuvalle iholle.

Mistä ihon kuivuminen ja karheus johtuu?

Kuiva, halkeileva ja karhea iho voi johtua esimerkiksi kosteuden ja rasvan puutteesta ihon pintakerroksessa eli orvaskedessä, ja on yleisintä käsissä, kyynärpäissä, säärissä, kantapäissä ja kasvoissa. Kuivan ihon oireiluun vaikuttavia tekijöitä voivat ollamm:

  • Kylmä ilma
  • Keskuslämmitys
  • Ilmastointi
  • Stressi
  • Karheiden vaatteiden ja pintojen aiheuttama hankaus
  • Ikääntyminen(joka vähentää luonnollisesti ihon kosteuspitoisuutta)
  • Liian pitkä oleskelu klooratussa vedessä
  • Kuumat kylvyt ja suihkut

 

Kosteusvoide auttaa käsien kuivaan ihoon

Miten ehkäistä kuivan, halkeilevan ja karhean ihon syntymistä?

  • Käytä säännöllisesti kosteusvoidetta koko keholle ja etenkin niille ihoalueille, jotka helposti kuivuvat, halkeilevat ja tulevat karheiksi.
  • Älä käytä ihon puhdistamiseen runsaasti saippuaa tai voimakkaita kemiallisia puhdistusaineita.
  • Älä käy suihkussa useammin kuin on tarpeen ja käytä haaleaa vettä kuuman veden sijaan.
  • Vältä ihon altistamista äärimmäisen kylmälle ilmalle, sateelle, auringolle tai tuulelle.
  • Hyvä ravitsemustila ylläpitää ihon kosteustasapainoa.

Kuivan, halkeilevan ja karhean ihon hoito Bepanthen-voiteella

Vaikka yrittäisi kuinka huolellisesti ehkäistä ihon kuivumista tai halkeilua, kaikille eivät toimi samat hoitotavat. Silloin kuivaa ihoa voi kokeilla hoitaa Bepanthen-voiteella.

Kosteusvoide auttaa jalkojen kuivaan ihoon

Bepanthen-voide Bepanthen voiteen aktiivinen ainesosa. Sen aktiivinen ainesosa B5-provitamiini edistää ihon luonnollista paranemisprosessia stimuloimalla uusien ihosolujen muodostumista ja auttaa ihoa suoriutumaan tehtävästään. Levitä Bepanthen-voidetta puhtain käsin muutaman kerran päivässä tai tarpeen mukaan.

LÄÄKEVALMISTE: Bepanthen 50 mg/g voide ja Bepanthen 50 mg/g emulsiovoide: Käyttöaihe: Paikallisesti käytettynä edesauttaa pienehköjen iho- ja limakalvovaurioiden paranemista ja epiteelikerroksen muodostumista. Vaikuttava aine: dekspantenoli. Annostus: Levitetään kerran tai useita kertoja päivässä vaurioituneelle alueelle. Älä käytä: Jos olet yliherkkä jollekin tuotteen sisältämälle aineelle. Varoitukset ja varotoimet: Keskustele lääkärin kanssa, ellei olosi parane tai se huononee. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Valmisteyhteenvetolyhennelmä perustuu 27.01.2022 päivättyihin valmisteyhteenvetoihin/päivättyyn valmisteyhteenvetoon. Bayer Oy. Lue pakkausseloste.
CE-merkitty lääkinnällinen laite. Bepanthen Eye, Bepanthen Eye Intensive , Valmistaja: CE0483, Penta Arzneimittel GmbH, Saksa. Bepanthen SensiCalm. Valmistaja: CE0123, Bayer Consumer Care AG, Sveitsi. Bepanthen Anti-Scar. Valmistaja: CE0123, Bayer Consumer Care AG, Sveitsi. Lue käyttöohje.
KOSMEETTINEN VALMISTE: Bepanthol Lotion, Bepanthol Huulivoide

  • L.FI.MKT.12.2020.6506