Mikä ihottuma on ja mikä sitä aiheuttaa?
Ihottumalla – yhdellä aikamme yleisimmistä iho-ongelmista – on sekä fyysisiä että psyykkisiä vaikutuksia.
Mitä ihottuma on?

Ihottumalle on tyypillistä ihon pintakerroksen tulehtuminen, kuivuminen, kutina tai punoitus. Mitä enemmän vaurioitunutta kohtaa raapii, sitä todennäköisemmin virukset, bakteerit ja lika pääsevät ihon alle, mikä lisää kutinaa. Juuri tämä saa aikaan ikävän ja turhauttavan kutina-raapimiskierteen. Sillä vaikka tietäisikin raapimisen pahentavan ihottumaa, jopa aikuisen on vaikeaa olla raapimatta. Se, ettei pysty olemaan raapimatta, voi saada tuntemaan syyllisyyttä ja häpeää.
Ihottumaa voi tulla kaikenikäisille. Rakkuloiden muodostuminen iholle ja ihon halkeilu voivat ärsyttää ja jopa aiheuttaa kipua, mikä voi estää ihmistä tekemästä hänelle rakkaita asioita. Jotkut ovat myöshyvin tietoisia ihottuman vaikutuksesta ulkonäköön, minkä vuoksi seurustelusta muiden kanssa tulee aiempaa vaikeampaa.
Yhä useammat ihottumasta kärsivät kaipaavat hoitomenetelmiä, jotka kutinan lievittämisen ja ihottuman pahenemisen ehkäisemisen lisäksi antavat mahdollisuuden tuntea olon hyväksi omana itsenään. Sopiva hoito löytyy usein kokeilemisen ja erehtymisen kautta, sillä monet tuotteet voivat itse asiassa pahentaa ihottumaa. Ihottuman hoitoon tarkoitettujen Bepanthen-tuotteiden tarkoituksena on lievittää kipua ja ahdistusta tarjoamalla todellista ja pitkään kestävää helpotusta ihottumaoireisiin.
Mikä aiheuttaa ihottumaa?
Ihottuman tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta sitä voivat aiheuttaa seuraavat tekijät:
- Perintötekijät
- Hajuvedet
- Synteettisten ja villakankaiden aiheuttama hankaus
- Allergeenit, kuten siitepöly, eläinhilse, pölypunkit, pöly ja home
- Stressi
- Liikahikoilu
- Saippua
- Pyykin huuhteluaineet
- Keskuslämmitys Ilmastointi
- Diabetes (ihottuma voi olla oire)

Ihottuman hoito
Ihottuman riskin ja oireiden vähentämiseksi sekä ikävän kutina-raapimiskierteen katkaisemiseksi voi noudattaa yksinkertaisia ohjeita:

- Kosteuta iho etenkin suihkun jälkeen ja kuivalla säällä.
- Vältä kylpemistä yli 36-asteisessa vedessä äläkä kylve 10 minuuttia pitempään.
- Käytä mietoja pesuaineita.
- Käytä puuvilla- tai pellavavaatteita synteettisten materiaalien sijaan.
- Tuuleta kotisi säännöllisesti avaamalla ikkunat.
- Käytä tuoksuttomia ihotuotteita aina, kun se on mahdollista.
- Bepanthen SensiCalm emulsiovoide on kortisoniton voide, joka on tarkoitettu ihottuman ja ärtyneen ihon päivittäiseen hoitoon lievittämään kutinaa ja elvyttämään ihoa.
LÄÄKEVALMISTE: Bepanthen Emulsiovoide ja Bepanthen Voide. Edesauttaa pienten iho- ja limakalvovaurioiden paranemista. Vaikuttava aine dekspantenoli. Älä käytä valmistetta jos olet yliherkkä jollekin tuotteen sisältämälle aineelle. Lue pakkausseloste.
Bepanthen Tabletti. Vaikuttava aine dekspantenoli. Iho- ja limakalvovaurioiden hoitoon suu- ja nielutulehduksissa. Lue pakkausseloste.
CE-MERKITTY LÄÄKINNÄLLINEN LAITE. Lue pakkausseloste.: Bepanthen Eye Silmätipat, Bepanthen Anti-Exem Creme, Bepanthen Anti-Scar.
KOSMEETTINEN VALMISTE: Bepanthol Lotion, Bepanthol Huulivoide